Rassi käytännön jälkikoirana8.10.07 Aamulla puhelin soi, soitto tuli Jkl:n RHY:stä. 4-tiellä Vaajakoskelta Toivaakkaan päin kunnan rajan jälkeen oli tapahtunut hirvikolari. Muuta tietoa ei ollut, kuin että isoon oli auto osunut ja hirviä oli ollut enemmänkin. Pakkasin varusteet: jälkinarun, valjaat, gps:n, kiväärin, vhf:n, sekä reppuun kaikki normaali päiväretkeä varten. Kolaripaikalla hirvi oli pyörinyt penkalla aika hyväisen matkan, joten oletimme vammojen olevan huomattavat. Verta jäljellä oli muutamia pisaroita, mutta ensimmäinen makaus tuli vastaan jo reilun sadan metrin päästä, jossa verta oli jo "lammikko". Hirvelle oli siis annettu karkko ensimmäisenä kolaripaikalle tulleiden toimesta. Jäljitimme muutamia satoja metrejä ja näimme pari hirveä, mutta ne olivat kaksi tervettä vasaa. Rassi veti ilmasta jäljen molemmin puolin, kauimmillaan oltiin 10 metrin pästä jäljeltä. Aidossa tilanteessa luotan kuitenkin koiraan ja en piitannut, vaikka ampuja sanoi verivanan olevan tuulen päällä kymmenen metrin päässä. Vähän matkaa kuljettuamme edestämme pienen kallion reunalla meistä noin 30 metrin päästä yritti nuppa nousta pystyyn vaivalloisesti ja siihen pyöveli sen lopetti. Onneksi saimme elukan pois kärsimästä. Rassi ei ole ollut keinotekoisella jäljellä ollenkaan luotettava. Aidolla jäljellä se seuraa riistan hajua ja veren haju on sille ainoastaan "lisä-ärsyke". Se ei siis ole niin jälkivarma koira, kuin nämä joita on treenattu jäljestykseen. Parhaiten Rassi jäljestääkin vapaana, jolloin se saa tehdä täysin itsenäistä työtä omaan tahtiin...
|

